Yhteistyötä kehitettävä yli oppilaitos- ja yritysrajojen

Kiinteistö- ja rakennusalan koulutusta vaivaa tällä hetkellä näköalattomuus ja alalta puuttuu yhteinen koulutus- ja osaamisstrategia. Raja-aidat alan eri koulutustasojen välillä ovat paikoitellen epäselvät ja pelkona on, riittääkö kaikille osa-alueille ammattilaisia. Samaan aikaan kiinteistö- ja rakennusala monipuolistuu ja yhä syvällisemmän osaamisen tarve esimerkiksi rakennusfysiikassa, energiatehokkuudessa ja johtamisessa kasvaa jatkuvasti. Tulevaisuudessa pula osaajista saattaa olla todellinen esimerkiksi sillanrakennuksessa, talotekniikassa ja rakennesuunnittelussa.

Yhtä aikaa on kuitenkin pohdittava, kannattaako kaikkia aineita opettaa joka paikassa vai olisiko erikoistuminen joidenkin osa-alueiden kohdalla järkevämpää luomalla esimerkiksi alueellisia osaamispainopisteitä? Yksilön ja yritysten oma vastuu oppimisesta korostuu tulevaisuudessa entisestään. Syventävä ammatillinen osaaminen on hankittava työelämään siirryttäessä, joten valmistuvan nuoren työelämävalmiudet ovat tällä hetkellä kohtuulliset. Käytännössä ensimmäisissä työpaikoissa on opiskeltava lisää alan keskeisimmistä asioista ja jatkettava itsensä kehittämistä kuuluisan elinikäisen oppimisen mukaisesti.

Kaikenlainen avoin vuorovaikutus ja yhteistyö eri koulutustasojen välillä ovat edellytyksiä toimivan koulutusrakenteen luomiselle. Jokainen oppilaitos huolehtii omasta perusopetuksestaan, mutta vuorovaikutus edesauttaa painopistealueiden löytämisessä. Käytännössä yliopistot voivat tuoda muille tasoille tiedeselkänojaa ja esimerkiksi ammattikorkeakoulut yliopistojen suuntaan yhteisiä yrityshankkeita. Kaiken kaikkiaan on tärkeää vahvistaa osaamiskeskittymiä varmistaen samalla, että niissä työskentelee sekä konkareita että uusia tulokkaita.

Myös yritysten on kerrottava omat henkilökunnan osaamista koskevat tarpeensa yliopisto- ja korkeakoulumaailmalle. Yhteistyö teollisuuden ja yliopistojen kesken ei ole tieteestä pois, eikä se ole vaikeaa. Kaikessa on kyse asenteista – ennakkoluulot olisi karistettava puolin ja toisin.

jukka pekkanen, nettikuva

Jukka Pekkanen
Professori, rakennustekniikka, Tampereen teknillinen yliopisto
Johtaja, Rakennusteollisuus ry

:::

ROTI 2015 kokoaa yhteen yli 90 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista. Valtiolle, kunnille ja toimialalle esitetään laajalla skaalalla yli 130 suositusta. Seuraa meitä verkossa!

https://roti2015.wordpress.com
http://twitter.com/2015ROTI
http://facebook.com/ROTI2015
http://www.roti.fi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s