Tyhjä tila haastaa ammattilaiset

Toimitilajohtamisessa tapahtuu nyt paljon. Odotukset yrityksen kotipesää kohtaan kasvavat, ja sen on palveltava liiketoimintaa ja tuettava työntekijöiden hyvinvointia yhä paremmin. Suomen kilpailukyvyn kannalta on erittäin hyvä, että olemme laajalla rintamalla heränneet monitilatoteutusten ja tilatehokkuuden mukanaan tuomiin hyötyihin. Toki tarpeiden ja toiveiden muutokset tuovat mukanaan myös isoja haasteita, eikä tyhjän toimistotilan määrä tulevaisuudessa ainakaan pienene. Nyt on se hetki, kun tämä muutos on pystyttävä kääntämään voimavaraksi. Meillä ei ole varaa makuuttaa kallista omaisuutta tyhjillään kuluja tuottamassa.

Ensimmäinen askel kohti kiinteistövarallisuutemme parempaa hyödyntämistä on se, että kiinteistöalan toimijat oppivat ymmärtämään yhä syvemmin asiakkaidensa toimintaa ja tilojen vaikutusta organisaatioiden suorituskykyyn. Muutosta ja asiakkaan tarpeita on vaikea tukea, jos niitä ei itse ensin sisäistä. Alan pitää nostaa kunnianhimotasoaan uusien ratkaisujen tarjoamisessa.

Toisaalta tarvitaan lisää joustoa hallinnollisiin päätöksiin, jotta tilat saadaan sujuvasti niille parhaiten soveltuvaan käyttöön. Meidän on otettava vakavasti tyhjän tilan lisääntymisen taklaaminen ja tunnistettava se, että samallakin alueella voi olla tällä hetkellä ylitarjontaa joistakin tiloista ja pulaa toisentyyppisistä. Kysynnän pitää ohjata nykyistä paremmin sitä, mitä on tarjolla ja julkishallinnan osaltaan mahdollistaa se.

Maailman monimutkaistuessa osaamisvaatimukset kovenevat. Kiinteistöjohtaminen vaatii ammattimaisuutta ja laadukasta koulutusta. Vain huippuosaajat pystyvät hoitamaan kunnolla esimerkiksi kiinteistökehityshankkeita, joissa vaaditaan paljon luovuutta ja laajan osapuolten verkoston hallintaa. Oman mausteensa soppaan tuovat uudistuvat hankintatavat. Esimerkiksi yhteistoimintamenettelyt edellyttävät aivan uudenlaista osaamista. Tässä on tilausta myös täydennyskoulutukselle, jotta alalla jo toimivat voivat parantaa omaa kompetenssiaan.

Uskon vahvasti siihen, että erinomainen rakennettu ympäristö on Suomelle vahva kilpailutekijä. Meidän pitää vain huolehtia jatkossa entistäkin tarmokkaammin siitä, että tilat tukevat toimintaa ja ettemme päästä rakennettua ympäristöämme rapakuntoon.

Lopetetaan rahan kantaminen Kankkulan kaivoon, eikä makseta vuosikausia ylläpitokustannuksia tyhjillään nököttävistä taloista. Tämä vaatii monilta tahoilta mukautumiskykyä ja rohkeita päätöksiä. Hyvään lopputulokseen päästään varmasti, kun tavoitteista ja toteutustavoista keskustellaan avoimesti.

Jyrki Laurikainen
Jyrki Laurikainen
Toimitusjohtaja
RAKLI ry

ROTI 2015 kokoaa yhteen yli 90 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista. Valtiolle, kunnille ja toimialalle esitetään laajalla skaalalla yli 130 suositusta.
Seuraa meitä verkossa!

https://roti2015.wordpress.com
http://twitter.com/2015ROTI
http://facebook.com/ROTI2015
http://www.roti.fi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s